9-10 - Loppusuora alkanut puolikuntoisena

Tämänkertaisessa postauksessa on kahden viikon jutut yhdessä paketissa, on siis blogin hullut päivät. Tämä ei tosi johdu siitä, että haluan tarjota luettavaa ja katsottavaa "kaksi yhden hinnalla" -kevät-tarjouksella, vaan kaikesta muusta, joka on ollut meneillään.

Työtaakka harteillani on ollut viime viikkoina suuri, liiankin suuri, jos nyt rehellisiä ollaan. Harjoittelun kääntyessä loppusuoralle toivoinkin pääseväni tekemään taas viime viikkoja enemmän grafiikkaa, keskittymään huolellisemmin. Nyt ajatuksissa ovat olleet myös koulun näyttötyöt, joita täällä on tarkoitus vielä parsia kasaan muutama kappale. Lisäksi olen ollut nyt viimeisen viikon jälleen kipeänä, ja sitkeä tauti jatkuu edelleen. Ääni käheänä syön nyt vitamiineja ja kahta lääkettä, joilla tämä tästä toivottavasti taittuu. Reissulle otettu vapaa-ajan matkavakuutus maksoi itsensä siis takaisin, kun kävin eilen lopulta lääkärissä. Hän määräsi lääkkeiden ohella lepoa, ja sanoi, että työkuormitusta olisi hyvä keventää.

Tässä seuraavaksi muutamia 21.3. ilmestyneeseen SE-lehteen tekemiäni juttuja ja mainoksia.


Aukeama täynnä minun juttujani. Haastatteluni eduskuntavaaliehdokkaasta ja juttu Marttojen Garderobi-tapahtumasta.

Ópticas Avenidan keväinen mainos.

Monipalveluyritys jatkaa mainostamista, tässä tekemäni mainoksen vaakaversio.

Tämä sivu on minun taittamani..

..aivan kuten on myös tämä matkajuttu.

Sitten huhtikuun Olé-lehdestä muutama tekeleeni. Tässä Monipalvelun mainos jälleen, nyt koko sivun kattavana pakettina.

Lukijakysymysaukeama syntyi jälleen minun taittopöydälläni.


Olen tehnyt viime viikkoina paljon toimittajan hommia. Huomisessa sanomalehdessä ilmestyvään uutisarkkeliin Malagan englantilaisesta hautausmaasta käytin kaiken muun ohella usean päivän, kun aihe vaati taustatyötä, puhelinhaastattelun ja päivän kirjoittamisen. Sen jälkeen lähdin heti tekemään seuraavaa, kyseessä oli yritysuutinen suomalaisesta hierojasta Fuengirolassa. Myös some-juttuja olen aina välillä yrittänyt pallotella mukana, etunenässä lukijamatkamainoksien tekeminen.

Menneellä viikolla ollessani jo kipeä ja etätöissä taitoin kolmisivuista pääsiäisjuttua sanomalehteen, sekä kirjoitin reissusta El Torcaliin. Paikasta kerroinkin viime postauksessani pari viikkoa sitten. Matkajutun, kuten muutekin juttuni pääsee lukemaan täältä:
Laitan tekemistäni asioista myös kuvat seuraavaan postaukseeni.

Eilen pidettiin myös eduskuntavaalit. Niistäkin kirjoitin pienen informatiivisen uutisen lehteen. Hienoa, että äänioikeutta pääsi käyttämään myös täällä ollessa.

Noniin, siinä muutamia työjuttuja menneiltä viikoilta sanojen taakse puettuna. Näyttää niin vähäiseltä tässä, vaikka oma pieni pääni on ollut erittäin täynnä niitä pyöritellessä.
Tällä hetkellä alkaa tuntua siltä, että kotiinlähtö tämän kuun lopussa tulee ihan hyvään aikaan. Tämä on ollut opettavainen ja silmiäavaava kokemus, mutta kaipaan jo Suomeen, kotiin ja läheisten luokse. Toivon, että viimeiset viikot sujuvat mukavasti ja että pääsen pian taas parempaan kuntoon.
Kuvia huomisen SE-lehden töistä, toivottavasti hieman tämänkertaista selkeämmällä tarinankaarella höystettynä, jälleen ensi postauksessa! Niitäkään ei ole enää montaa tältä reissulta jäljellä.


Kommentit

Suositut tekstit