4 - Graafikosta kolumnistiksi

Tällä viikolla on jälleen tapahtunut kaikenlaista mielenkiintoista. Ja tälläkin viikolla olen nauttinut ja viihtynyt töissä erittäin hyvin. Tapahtumien kertaus tapahtuu tälläkin kertaa melkolailla kronologian oppeja soveltamalla.

Työviikko alkoi sillä, mihin perjantaina jäätiin, eli Olé-lehden taitolla. Taittopöydällä oli aviisin loppupäähän pari aukeamaa, pieni osa kokonaisuutta siis. Ne sain hyvin kokoon ja lehteen liitettäväksi. Kiireinen päivä toimituksessa päättyi taas lehden lähettämiseen painoon. Se ilmestyy alkavalla viikolla.
Painopäivää seurannutta ystävänpäivää, espanjalaisittain Día de San Valentín:ia juhlistimme mansikoilla, suklaan ja kermavaahdon kera.

Keskiviikkona sain tehtäväkseni kaksikin eri mainosta. Ensimmäisenä hyppäsin Olén oman lukijamatkan mainoksen kimppuun. Kyseessä oli puolikkaan kannen kokoinen mainos SE-lehteen, Guadixin kaupungin matkasta ensi viikon perjantaina. Valmiina olleen taittopohjan ja mainoksen yleisilmeen ansiosta työ oli melko simppeliä. Vaihdoin tekstit ja kuvat uusiin ja sovittelin ne oikeille paikoilleen, oikeaan kokoon. Päivän toisena mainoksena oli optikkoliikkeen mainos, jossa sainkin käyttää pitkälti omaa luovuuttani. Pieni väsymys ja hyvin laajat mahdollisuudet saivat aikaan pienen luovan blokin, joten lähdin ulos pienelle päiväkävelylle. Kävelin rantakadulle ja istuskelin hetken siellä aaltoja katsellen ja meri-ilmaa hengitellen. Hyvä muistutus taas siitä, että luova työ vaatii välillä pysähtymistä ja siitä ajatusten poisviemistä. Tuntui myös hyvältä ja etuoikeutetulta viettää hengittelytaukoa niin kauniissa ympäristössä.

Seuraavana aamuna mieleeni olikin tullut pari uutta ideaa kyseiseen mainokseen. Omasta mielestäni ehdottomasti parhaan, sen jonka lopulta toteutinkin, sain illalla Telediario tv-uutisten urheiluosuutta katsoessani. Ideani oli kehittää ikään kuin futis-pelipaidan selkämys, jossa tuotteen nimi on pelaajan sukunimen paikalla ja alennusprosentti numeron kohdalla. Aamulla työt aloitettuani hahmottelu oli valmis puolessa tunnissa. Perjantai-aamuna graafikko-työkaverini ja harjoitteluohjaajani Heidi välitti minulle asiakkaan positiiviset kommentit ja omatkin kehunsa. Positiivinen palaute tuntui hyvältä, nyt jopa erityisen hyvältä, kun kyseisen mainoksen teossa oli päässyt yli luovasta blokista ja hyvään lopputulokseen.

Perjantain lyhyemmän työpäivän vietin pääosin taittaen matkajuttua SE-lehteen. Iltapäivällä, jo töistä lähdettyäni sain yllättävän viestin toimittaja-työkaveriltani Marjutilta. Samaiseen, maanantaina painoon lähtevään SE-lehteen tarvittaisiin vielä kolumni, kun sitä ei yllätyskäänteiden takia siihen suunnitellusti saatukaan. Hän oli jo aiemmin kysynyt halukkuuttani kirjoittaa kolumnia johonkin kevään lehteen ja vastasinkin haluavani, mutta nyt paikka vapautuikin viime hetkellä jo tähän lehteen. Valmiiksi mietittyä aihetta minulla ei vielä ollut, mutta suuntaviivoja antoivat kuitenkin toiveet aiheen liittymisestä tavalla tai toisella Espanjaan.
Perjantaina nukkumaan mennessäni olinkin jo askarrellut kokonaisen kolumnin rungon kokoon, jota olen nyt vielä hieman hionut. Tälläistä se työ tällä alalla on. Ikinä ei tiedä, onko normaalisti graafisella puolella työskentelevänä tehnyt päivän päätteeksi mainoksen, vai kirjoittanut kolumnin tai kolme.

Viikonloppu on sujunut jälleen mukavan leppoisissa tunnelmissa. Lauantaina kävimme kävelemässä Mijas Pueblon yläpuolella vuorenrinteillä muutaman kilometrin maastoreitin, jolta avautuvat näköalat rannikolle eivät minun näkömuististani löydä vertaisiaan. Tämä maisema on aina vaan niin upea ja itselleni merkityksellinen.


Lämpöä oli mukavat parikymmentä astetta, ilmassa oli tällä kertaa pientä utuisuutta Calima-tuulten takia. Tässä aina ajoittain toistuvassa sääilmiössä ilmakehään nousee tuulen mukana hiekkaa Saharasta ja sitä kulkeutuu myös etelä-Eurooppaan.


Ensi viikko onkin toimituksessa ainakin alkuun hyvin kiireinen, kun samalle viikolle osuu sekä maaliskuun Olé-lehden, että uuden SE-lehden julkaisu. Saa nähdä, mitä muuta tämä seitsenpäiväinen tuokaan tullessaan. Postaukseni täällä tulee ensi viikolla myös olemaan täynnä työnjälkeäni, kun voin julkaista kuvia lehtiin tulevista omista osuuksistani. Palataan silloin. ¡Nos vemos!


Kommentit

Suositut tekstit