6 - Iso työvälinepäivitys, pieni kevätflunssa

On sunnuntai-ilta ja takana on hyvin hidas ja rento viikonloppu. Siihen päällimmäisenä syynä on pieni kevätflunssa, jota olen taltuttanut tämän viikon loppupuolella lähiapteekin erittäin hyvät lääkkeet apunani. Äänessäni saattaisi vielä kuulla orastavat yskänrippeet, mutta näin tekstissä sekään ei ole häiritsemässä tämän viikon muisteloita.

Maanantaina jatkoin jälleen siitä, mihin perjantaina olin jäänyt, eli asiakkaan kansimainoksesta. Sitä teinkin oikeastaan koko päivän. Vedos mainoksesta oli määrä lähettää asiakkaalle tarkistettavaksi vasta keskiviikkona, joten kiirettä sen kanssa ei ollut. Maanantai oli myös vanhan läppärini viimeinen työpäivä. Asunnolle työpäivän päätteeksi kävellessäni sain viestin puhelimeeni, että viime viikolla tilaamani uusi työväline oli Mijasin MediaMarktissa odottamassa noutoa. Teen töitä omalla koneellani, joten päätin tässä vaiheessa sijoittaa uuteen. Hankin vanhan läppärini aikanaan lukioon, joten kilometrejä sillä oli takana jo runsaasti.

Tiistaina vietettiin sitten Andalucían päivää, josta viimekertaisessakin postauksessa ohimennen jo mainitsin. Kyseessä oli pyhäpäivä, jona suurin osa kansasta oli vapaalla. Useat olivat myös pitäneet maanantaina niin kutsutun "puente-vapaapäivän" (puente = silta), jolla yhdistivät viikonlopun pyhäpäivään. Tuo tapa on tilaisuuden sattuessa yleinen Espanjassa. Päivällä kävimme rantakadun kupeessa kuuntelemassa Fuengirolan puhallinorkesterin juhlapäivän konserttia, jossa soitettiin muutamia andalucílaisia kappaleita. Tämän jälkeen suuntasimme andalucíalaiseen tyyliin syömään muutaman tapaksen. Loppupäivän viettelimme rauhallisesti kotosalla.


"Andalucía itseään, Espanjaa ja ihmisyyttä varten", lukee istehallintoalueen lipussa. Kuvan lipussa oleva vaakuna ei ole virallinen, oikeassa vaakunassa esimerkiksi teksti on kultaisella, mutta tämä meidän parvekkeella liehunut lippu onkin keskustan kiina-bazarista ostettu 2,50 euron versio...


Keskiviikkona palasimme työn touhuun. Ohjelmassa oli taas muutaman mainoksen tekoa ja maanantaina tehdyn viimeistä hiontaa. Iltapäivällä se lähti bittiavaruusraketilla kohti tilaajaansa, joka tykkäsi siitä kovasti. Se löytyy siis tiistaina ilmestyvän lehden kannesta. Kuvat muutamasta tekeleestäni laitan jälleen ensi postaukseen. Vietimme keskiviikkona myös pienimuotoisia läksiäisiä, kun toinen toimittajamme oli viimeistä viikkoa töissä ennen Oléssa lopettamistaan. Joimme lasilliset cavaa ja söimme jäätelöä, juttelimme asioita elämästä, menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
Päivän mittaan oloni oli muuttunut hieman flunssaiseksi, joten töistä kotiin päästyäni otin pitkät päiväunet. Illalla join muutaman kupillisen Mercadona-ruokakauppamme erittäin hyvää hunajateetä, sekä söin muutamat lääkkeet. Nuhan kylkeen nousi kevyt 37,3 asteen kuume, joka lääkkeillä lopulta laski pois.

Torstaina päätin jäädä etätöihin, vaikka toimistolle menemistä aamulla jo hetken suunnittelinkin. Kun työni luistaa ihan samalla tavalla kotoakin käsin, oli se parempi ratkaisu. Perjantaina palasin jälleen toimistolle olon ollessa jo kohentunut huomattavasti. Myöhässä tulleet mainosmateriaalit pitivät kiireisenä koko työpäivän ajan.

Nyt viikonloppuna en ole tehnyt juuri mitään. Eilen lauantaina kävin ruokaostoksilla ja tänään olen istuskellut läppärini ääressä omia kuvia käsitellen ja muokkaillen. Ihan huvin ja ilon vuoksi. Oloni on tänään jo todella hyvä ja terve. On tehnyt hyvää olla pari päivää paikoillaan. Huomenna on taas painopäivä, kun uusi SE ilmestyy tiistaina. Myös sääennuste lupailee ensi viikolle kevään saapumista. Loppuviikolle on tämän hetken ennusteen mukaan luvassa 26-27 astetta. Innolla odotan, mitä näiden kyytipoikina viikko mukanaan tuo.


Venus ja Jupiter näkyivät menneellä viikolla yötaivaalla hyvin lähellä toisiaan. Tässä planeetat talomme pihalta nähtynä.


Kommentit

Suositut tekstit